top of page
O-logo-kruunu..png

KRUUNUKIRPPU

Hyväntekeväisyys:

 

Myyntiajan päätyttyä toimitamme säännöllisin väliajoin myymättä jääneet vaatteet hyväntekeväisyyteen, ensisijaisesti Hope ry:lle, Emmaukselle tai Pelastusarmeijalle.

Hope Ry: 

Hope toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi. Teemme avullasi todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Jaamme vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Emmaus: 

Olemme aina heikoimmassa asemassa olevien ihmisten puolella ja osallistumme heidän kamppailuunsa oikeudenmukaisuuden puolesta. Tukitoimintamme periaate on auttaa ihmisiä auttamaan itseään. Tiedostamme kuitenkin, että olemme myös itse avuntarvitsijoita: autamme ja tulemme samalla autetuiksi.

Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä. Tunnemme vastuumme lähellä ja kaukana olevista tukeamme tarvitsevista ihmisistä, ympäristöstä ja tulevista sukupolvista. Vastustamme luonnonvarojen tuhlaamista, kertakäyttökulttuuria ja kerskakulutusta. Haluamme toiminnallamme antaa esimerkin vaihtoehtoisesta tavasta elää.

Pelastusarmeija: 

Pelastusarmeija on kristillinen yhteisö ja hyväntekeväisyysjärjestö, joka tekee sosiaalista auttamistyötä yhteiskunnan vähävaraisten ja syrjäytyneiden hyväksi. Tavoitteenamme on auttaa ihmisiä kokonaisvaltaisesti – hengen, sielun ja kehon tarpeissa. Jo aivan alusta lähtien toiminta-ajatuksenamme onkin ollut: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa.

Ota yhteyttä/ Contact us

Mariankatu 12 00170 Helsinki

kruunukirppu(at)gmail.com  |  Tel: 050 531 4440

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon

Kiitos viestistäsi,olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

bottom of page